Oulu
Arvot ja toimintatavat
Meillä halutaan auttaa asiakkaita, mutta meillä halutaan myös auttaa työkavereita. Yhdessä tekemällä voidaan myös yhdessä menestyä sekä työkavereiden että asiakkaiden kanssa.
Meillä mennään aina eteenpäin, siksi kehitymme ja kehitämme jatkuvasti toimintojamme paremmin asiakkaitamme ja työyhteisöämme palveleviksi.
Kaiken perustana on rehellisyys. Kun uskallamme olla avoimia ja toimimme sanojemme mukaisesti, syntyy luottamus, jonka pohjalta voimme menestyä niin työyhteisössä kuin asiakkaidenkin kanssa.